Katu-uskottavaa!
UrbanNatureOulu-blogi ei toimi, vaihteeksi. Siirrän jutun tälle puolelle.
Tänään yksi aamupäivän ja yksi iltapäivän tunti kului tinttejä ja urpiaisia tarkkaillen. Yritin arvata minne lintu lentää ja olla kameroineni siellä… Siis jonkinlaista ennakointia , katukuvauksen “ratkaisevan hetken” soveltamista siivekkäiden maailmaan. Tai metsästystä, jossa ansana on terävyysalaue ja liipaisemena laukaisin. Saaliina valoa, valoon tallentuneena tilanne. Halusin saada kuvia lentävistä linuista – ja pikku konflikteista. Tässä päivän kuvia, sieltä onnistuneemmasta päästä. Toisessa uhittelee tintti toiselle tintille, toisessa keskustelevat katu-uskottavalla elekielellään urpiaiset.





Pienessäkin linnussa asuu iso kotka
– hienoja kuvia!
Sattumalta samantyylisiä kohteita olen viime päivinä seuraillut, samalla miettinyt ajan kulumista ja nopeutta. Ihminen kun on tinttiin verrattuna jättiläissuurlaiskiainen liikkeissään ja reaktioissaan. Vähän helpottaa se, että pienellä tarkkailulla usein huomaa mitä oksia tintit käyttävät vakio-oksinaan ruokintapaikan ympärillä.
Hieno sulkien läpikuultavuus ensimmäisessä kuvassa. Itselläni oli lintujen taustana kovin tumma kuusenoksisto, hahmoja on vaikea saada selkeiksi tummaa vasten.